header-tila

logo


 

Kesäillan farssi 2009

Käsikirjoitus Tauno Yliruusi

Musiikki Oskar Merikanto

Dramatisointi ja ohjaus Tuija Saarinen

Esitetty Pyynikkilän kesäteatterissa 7.7-2.8.2009

Esityksiä: 15

Katsojat: 2605

TERVETULOA PYYNIKKILÄN KESÄTEATTERIIN

Kesäillan farssi vie meidät 1920-luvun alun Ståhlbergin hallitsemaan Suomeen. I maailmansodasta ja itsenäisyyssodasta oli päästy, kuningashaaveet olivat kaatuneet ja Suomi alkoi vähitellen kaupunkilaistua.
Kieltolaki oli voimassa, musiikkiin tuli jazz, tanssittiin charlestonia, puvut tehtiin eksoottisista kankaista ja kuvataiteita hallitsi ekspressionismi. Puhelin oli tuolloin jo levinnyt ja automaattikeskuksiakin tuli Helsinkiin vuonna 1922. Näistä kaikista saamme nauttia Hotelli Sarastuksessa, jossa näytelmämme tapahtuu ja jonka omistajaperheen tapahtumia saamme seurata. Yrittäjän elämä ei tuolloinkaan ollut aina helppoa, kuten hotellin omistaja Otto Häyrinen ironisesti toteaa: "Onko mitään ihanampaa kuin olla hotellinomistaja Suomessa?"

Ruoveden teatteri otti härkää sarvista ja valitsi minut ohjaamaan haastavaa näytelmää, jossa on väärinkäsityksiä ja Oskar Merikannon lauluja. Halusin puhaltaa näytelmään enemmänkin 1920-luvun alun henkeä ja siksi tein siihen sen ajan nuorison suosiman tanssin, charlestonin. Mikään ei muutu, nuoriso kuuntelee eri musiikkia ja maalaa erilaisia tauluja kuin vanhempansa. Sukupolvien välinen kuilu on ja pysyy.

Ruoveden teatterilla on loistavat näyttelijät: heidän kanssaan voi tehdä mitä tahansa. Tätä näytelmää on ollut ilo tehdä ja olen ohjaajana nauttinut joka hetkestä. Uskon, että näyttelijät nauttivat tästä näytelmästä ja sen eri vaiheista, joita olemme käyneet yhdessä läpi. Olen varma, että myös te katsojat nautitte tästä laulunäytelmästä , joka niin hyvin sopii Ruoveden Pyynikkilän kauniisiin maisemiin.

Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat olleet tekemässä kanssani Kesäillan farssia.

Nautinnollista teatterihetkeä

Ohjaaja
Tuija Saarinen
ROOLEISSA
Otto Häyrinen, hotellin omistaja Harri Tastula
Hilja Häyrinen, hänen vaimonsa Maija Tastula
Tuulikki, tytär Johanna Martikainen
Anni, tytär Katri Isomäki
Untamo Lindkvist, toimittaja Elias Kangasjärvi
Elmeri Meriheinä, kanttori-urkuri Marko Kyllästinen
Lyyti Häyrynen, kirjailija Päivi Rautakumpu
Elsa Mattelus, seurapiirirouva Elma Urvikko
Vilho Mattelus, hänen veljen poikansa Tapio Vihersalo
Oskar Merikanto, säveltäjä Seppo Ilmarinen
Rouva Sommar, hotellivieras Saara Koivisto
Herra Vuorivirta, hotellivieras Hannu Isomäki
Rouva Kannuskoski Anneli Sievänen
Herra Reiman Raimo Partinen
Vossikka Petri Korkiamäki,
Pipsa-hevonen
Haitaristi Mari Laskujärvi
TOTEUTUS
Dramaturgi ja ohjaus Tuija Saarinen
Tuottaja Päivi Rautakumpu
Pukusuunnittelu Päivi Rautakumpu
Hanna Saarinen
Puvustus
Työpaja: Hanna Saarinen
Sirpa Harju
Lavastuksen suunnittelu Päivi Rautakumpu
Lavastuksen toteutus Riku Seppälä
Päivi Rautakumpu
Arto Martikainen
Johanna Martikainen
Hannu Isomäki
Marko Kyllästinen
Petri Korkiamäki
Erkki Visala
Matti Keskinen
Valokuvat Heikki Saarinen
Kiitokset Ruoveden kunta
Talkooväki
Esitystä valvoo Suomen Näytelmäkirjailijaliitto

Uutiset

  • Niiloa voi taas äänestää edellisvuosien tapaan. Alla on lomake, jolla voit äänesi antaa. Mikäli lomake ei toimi esimerkiksi puhelimella, voi äänensä antaa tästä.

ruovesiOP uusiennakkolippuhd markkinointi

Valokuvat näytelmistä: ©Heikki Saarinen ja ©Toni Rantanen