”20 suvea Sulta sain”

   
 

                                

Näyttely kertoo Ruoveden Teatterin taipaleesta 20 suven ja talven ajalta; kuvin, sanoin, puvustuksen, rekvisiitan ja avajaisissa näytelmien roolihenkilöiden kautta.

Näyttely pyrkii tuomaan, niille kävijöille jotka ovat käyneet esityksiä katsomassa, kunkin esillä olevan näytelmän tunnelmaa, tunteita ja tuoksuja. Verestämään muistoja.

Uusille tuttavuuksille taas pyritään kertomaan hauskasta, mukaansa tempaavasta harrastuksesta. Tietysti myös työsarasta, joka on tehty ruoveteläisen kulttuurielämän eteen.

 

Kaikkea tahtomaani ei saa sopimaan edes survomalla näyttelytilaan. Eikä se ole tarkoituskaan. Tämän juhlavuoden näytelmä, Prinsessa Ruusunen, on Ruoveden Teatterin historiassa järjestysluvultaan 40. Lisäksi on tehty yhteistyötä nuorisoteatteri NuHan kanssa 4 esityksen verran. Roolisuorituksia on reilusti yli 500. Teatterin eteen tehtyjä työtunteja vuosissa laskien - varmasti uskomattoman monta. Näyttely on tuulahdus tästä kaikesta.

 

Teatterikärpäsen puremat ihmiset ovat harrastukselleen uskollista lajia. Tämänkin teatterin runkoporukka on kulkenut uskollisesti yhdessä 20- vuotisen historian päivän paisteet, tuulet ja tuiskut läpi. Mukaan tulleet nuoret on vihitty harrastukseen kunnan nuorisoteatterissa. Junan tuomat eivät jätä teatteripakaasejaan lähtöasemalle, vaan tömäyttävät ne tukevasti Pyynikkilän näyttämölle. Piristystä toimintaan antavat he, jotka käyvät nuuskaisemassa kappaleen verran teatteri-ilmaa.

 

Toivotan Teidät Tervetulleiksi katsomaan näyttelyä ja tutustumaan Ruoveden Teatteriin ja sen tämän vuotiseen juhlanäytelmään - Prinsessa Ruusunen!

 

Päivi Rautakumpu

näyttelyn inspiraattori